Harvinaisten ihmissuhteiden päivä, osa 2: Amorin postia

On se kumma, että joudun elättämään itseni kirjoittamalla ystävänpäivävärssyjä postikortteihin! Tämä työ ei vastaa koulutustani, työkokemukseni liippaa läheltä vain etäisesti kaukaa, mutta silti joku johtoportaassa päätti, että minut nimitetään alan asiantuntijaksi ja siirretään kentältä toimistotöihin. Asiantuntijatöihin palkataan näemmä ihan kuka tahansa, kunhan on vain työnantajalle etukäteen tuttu kaveri.

Postikorttien lähettäminen on kuoleva taiteenlaji. Postimaksut ovat nousseet niin korkealle, ettei kenelläkään ole enää varaa lähettää kortteja. Sen sijaan kaikilla on varaa lähetellä tonnin arvoisilla lääpyttimillä sähköisiä viestejä, joissa sanat korvataan virnuilevilla pallonaamoilla ja tanssivilla sammakoilla! Kaiken lisäksi romanttista rakkautta kaipaavat ihmiset eivät enää edes yritä lähettää toisilleen huolellisesti laadittuja rakkauskirjeitä, vaan svaippailevat pärstäkerroinmenetelmällä oikealle ja vasemmalle deittisovelluksissa! Sanoja ei enää tarvita vaikutuksen tekemiseen, tarvitaan vain kuvanmuokkaustaitoja ja vilpillinen mieli!

Mutta silti minä joudun kirjoittamaan näitä imeliä kortteja, koska pomo käskee. En kuitenkaan itse saa koskaan yhtään ystävänpäiväkorttia, sillä niin sanotut ystäväni ovat aivan liian kiireisiä muistamaan minua kerran vuodessa. Miten siis kirjoittaa ystävyydestä, kun inspiraationi on kokonaan kateissa?

Ehkä katselen edellisvuotena laatimiani tekstejä, jospa saisin sieltä uusia ideoita. Jaahas, no joo, ihan puistattaa, minkälaisia raapustuksia olen silloin kehdannut kirjoittaa. Tässäkin tämä vaaleanpunainen kuvatus, tekstinä

Hyvää ystävänpäivää maailman parhaalle ystävälle!

Miten latteaa! Pitäisi yrittää saada aikaiseksi korkealentoisempaa taidetta, sellaista, joka on täysin järjetöntä, mutta jolla irtoaisi kulttuurirahastolta apurahaa. Mitähän se voisi olla? Mistä voisin ammentaa ideoita? Hyvä on, mietin omia niin sanottuja ystävyyssuhteitani, minkälaisia kortteja kirjoittaisin tuntemilleni henkilöille… Ainakin tunnen erään narsistin, joka tietenkin lähettäisi kortin vain itselleen... Jos vaikka aivojumppana kokeilen kirjoittaa korttiin, että

Ihanaa ystävänpäivää minulle itselleni, toivoo minä. P.S. Olen paras ja tiedän sen.

No joo! Sehän meni yllättävän kivuttomasti. Entä se yksi lapsuuden kaveri, jonka kanssa on tullut vietettyä vähän liikaakin aikaa ja joka on aina kärttämässä palveluksia ja soittelemassa kyytiä keskiyöllä? Hänelle viestittäisin, että

Hyvää ystävänpäivää, ei ole huolen häivää, lainasit multa rahaa, anna takas tai tapahtuu pahaa!

Ja päälle glitteriä. Siitähän tuli ihan sievä. Luulisi, että tälle löytyisi kysyntää. Seuraavaan korttiin tarvitsen ehkä vähän kuvailevampaa tekstiä, joka sopisi yhteen näiden ruusukoristeiden kanssa. Ruusuja, kukkasia, entä jos kirjoittaisin tämän lemmitylle, mielitietylle, sydänkäpyselle? Joka lupasi minulle kaiken, vannoi ja vakuutti uskollisuuttaan, kunnes lähti jonkun toisen mukaan, joka on kuulemma minua mukavampi, luotettavampi ja tasapainoisempi? Mitä haluaisinkaan sanoa hänelle? Sanoisin, että

Ystävyys on kuin tuoksuva kukkaketo, mutta sinä, “puluseni”, tuoksahtelet kuin huonosti hoidettu komposti!

Pitäisikö olla tiiviimpää ilmaisua? Unohdetaan hetkeksi epäonnistuneet rakkaussuhteet, palataan perhepiiriin. Esimerkiksi äiti voisi antaa lapselleen ystävänpäiväkortin. Mitä minun äitini kirjoittaisi minulle? Luulen, että hän kirjoittaisi, että

Kolme sanaa sinulle, olet pettymys minulle!

Ei ei ei! Ehkä parempi, että pysyttelen etäällä äitini rikkihapoista. Yritän sittenkin keskittyä siihen, minkälaisia ajatuksia elämässäni olevat niin sanotut ystäväni saavat nimenomaan minussa aikaiseksi. Sanoisin, että

Ystävyys on elämän suola; liiallisissa määrissä nautittuna se nostaa verenpainetta, rasittaa sydäntä, lihottaa, aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman…

Mikä tuo ääni oli? Joku työnsi juuri kirjeen oven alitse! Sain ystävänpäiväkortin! Juuri kun luulin, että kukaan ei muista minua! Uskon sittenkin taas ystävyyteen! Hetkinen, ei lähettäjän nimeä. Salainen ihailijako? Katsotaanpa, mitä kortissa lukee…

Ystävyytesi on kuin marraskuinen aurinko, lämmittää vähän eikä näyttäydy koskaan!

Justiinsa. Aika kaivaa jousipyssy naftaliinista ja palata kentälle, sinne, missä minua todella tarvitaan! Kas tässä ainoa dokumentti, jonka saan tänään valmiiksi: irtisanoutumisilmoitus kortinkirjoittajan työstä kahtena kappaleena. 

Allekirjoitus,  Amor

 

 

 ...

 Julkaistu alun perin Rubikonin rannalla -blogissa 14.2.2023